Kiitos onnistuneista kisoista kaikille!

Kuva: Tuula Keskinen
Kiitos tuomareille, osallistujille sekä talkooväelle mukavista kisoista.
| Kuvia
SM-kisoista Perjantai Avajaiset 15.8 Lauantai Kisatunnelmia 16.8 Kisatunnelmia 2 16.8 Harjoitukset 16.8 Kuvia tottelevaisuuskentältä 1 Sunnuntai Kisatunnelmia 17.8 Kisatunnelmia II Kisatunnelmia III Kuvia viestikokeelta Kuvia palkituista Palkintojenjaosta tunnelmia |
Tassut kohti SM-kisoja
Tänä vuonna SM-kisat järjestetään
15-17.8.2008
Äänekoskella, noin 45 km Jyväskylästä
pohjoiseen. Kisakeskukseksi saatiin upea
liikuntapuisto
hyväkuntoisine nurmikenttineen. Kisakeskuksen
katettu katsomo on loistava paikka seurata tottelevaisuutta ja
suojelukoirien puruosuuksia.
Omia eväitä ei tarvitse mukaan ottaa, sillä paikalla
on kanttiini, josta saa kattavasti niin ruoka-annoksia kuin herkkujakin.
Kilpailujen järjestäjänä toimii Keski-Suomen
Palveluskoirayhdistys ry. Vaikka osaamista yhdistyksellä on
omastakin takaa, kisatalkoisiin osallistuu aktiivisia koiraharrastajia
ja seuroja ympäri Keski-Suomea, esimerkiksi
Äänekoskelta, Saarijärveltä, Keuruulta ja
Kangasniemeltä.




